1. Leffa-arvostelu: 海がきこえる

Ohjaus: Tomomi Mochizuki

Käsikirjoitus: Saeko Himuro 

Pääosissa: Nobuo Tobita, Toshihiko Seki & Yoko Sakamoto
IMDB: 7.1/10

海がきこえる (Umi ga kikoeru), virheellisesti suomennettuna Aaltojen kuohu, on vuonna 1993 julkaistu ensimmäinen Studio Ghiblin elokuva, jota ei ole ohjannut Ghiblin vakiotähdet Hayao Miyazaki tai Isao Takahata. Hokkaidolla syntynyt kyky, Tomomi Mochizuki sai tilaisuuden astua remmiin, ja loi nuorten kolmiodraamasta kertovan anime-elokuvan. 


Ystävykset Matsuno ja Taku ihastuvat samaan Tokiosta tulleeseen oppilaaseen, Rikukoon, mutta pian Taku huomaa että Rikako ei ole hyvistä arvosanoistaan ja atleettisuudestaan huolimatta mikään unelmien tyttöystävä. Tyttö on itsekeskeinen ja hölmö, ja ajaa Takun hulluuden partaalle antaessaan Matsunolle hyvin ilkeät rukkaset tämän tunnustettua rakkautensa. Valitettavasti rukkasistaan huolimatta Matsuno pysyy sokeana Rikukon huonoille puolille, ja Taku ja Matsuno ajautuvat erilleen eivätkä puhu toisilleen enää, ja pian he valmistuvat koulusta ja lähtevät jokainen eri suuntaan jatko-opiskelemaan.


Päivää ennen heidän luokkakokoustaan, Taku ja Matsuno kohtaavat ja sopivat menneet. Matsuno kertoo että syy miksi hän aikanaan suuttui Takulle ja jopa löi tätä, oli koska Taku oli pitänyt Rikukoa kohtaan omaavia tunteitaan sisällään silkkaa epäitsekkyyttään - Matsunon takia. Kukaan ei yllättynyt siitä, että Rikuko ei ilmaantunut luokkakokoukseen paikalle, mutta asia vaivasi Takua ja Matsunoa. 
Elokuva loppuu kuten se alkaakin, Taku näkee Rikukon vastakkaisella juna-aseman laiturilla, mutta tällä kertaa Taku juoksee hänen luokseen.


Elokuva oli melko nopeatempoinen, eikä hahmojen tunteisiin pääse välillä aivan käsiksi. Matsunon hahmo oli alussa niin aneeminen ja vaikeastiluettava että luulin kyseisen hahmon tappavan itsensä elokuvan aikana - niin epäGhiblimäistä kuin se olisikin. Musiikki on hyväntuulista, mutta samaa sävelmää kulutetaan elokuvan aikana turhan moneen kertaan. Vaikka elokuva ei ylläkään Miyazakin tai Takahatan tasolle, on Mochizuki onnistunut tavoittamaan kuitenkin elokuvalle tyypillisen Studio Giblin leiman. Hahmojen seiyuu*-valinnoissakaan ei ole valittamista, vaikka Rikukon pikkutyttömäinen ääni yllättikin ensikertaa sen kuultuani. 
Kaiken kaikkiaan sanoisin että elokuva on katsomisen arvoinen, mutta ei mikään menestys. 


Arvosana: 2½ / 5


*seiyuu = ääninäyttelijä

Curtain Rises

No niin! Oli jo aikakin tälle blogille. Pahoittelen kauheaa ulkonäköä, mutta mun yber-av-viestinnän-ihmelapsi-pikkuveljeni on saanut jo vihiä että kaipaan jotakin tätä blogia varten joten pelastus on tulossa. Väsäsin tuon taustakuvan ja otsikkokuvan ihan puolessa tunnissa, että ei siis ihmekään tää hirveä ulkomuoto...

Anyway, päätin siis viimein perustaa elokuvablogin, koska haluan pitää aina asiat niin nätisti erillään ja tuntuu että mun lifestyle-blogini on täyttynyt viimeaikoina pelkistä elokuvajutuista, joten ehkä tämä herättäisi mut keskittymään siihen blogiin enemmän kun se rupeaa näyttämään uhkaavan tyhjältä...

-AA