sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Children of the Night

Koska vampyyrifilmatisoinnit ovat elämäni suuri suola, ajattelin luetella vähän mitä kaikkea on tullut katsottua... Jokaiseen leffaan liitän kuvan ja IMDB-linkin siltä varalta jos joku kiinnostuu mistä puhun. Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan heittelen näitä sitä mukaa kun muistan.

Abraham Lincoln: Vampire Hunter (2012)


Vaikka elokuvan idea tuntui ensin totaalisen naurettavalta, päätin silti ylittää ennakkoluulojeni muodostaman portaan ja menin katsomaan tämän. Yllätyksekseni täytyy sanoa että tämähän oli ihan hyvin toteutettu. On sitä surkeampiakin vampyyrileffoja nähty vaikka millä mitalla. Edelleen ihmetyttää kyllä se miksi juuri Lincoln, mutta noh, jos kuningatar Victoriastakin on zombien tappajaksi eräässä kirjassa niin mikä ettei...

Arvosana: 4 / 5


Vlad (2003)

"Ei ei ei ei, mitä paskaa tää on?" Oli ajatukseni kun katsoin tätä. Elokuva perustui nykyaikaan, ja Transylvanian historiasta kiinnostuneet nuoret tulivat Draculan asuinseuduille ja en edes tajua mitä siinä tapahtui... Dracula vissiin heräsi ja sitten jostain entisajalta liikkui joku nainen ajassa ja mitäh? Tämä oli niin sekava ja kauhea etten pahempaa tiiä...

Arvosana: ½ / 5


Angel (1999 - 2004)

Tätä sarjaa en ole nähnyt kylläkään kokonaan, mutta yritin kyllä katsoa aina kun tiesin sitä tv:ssä näytettävän. Buffy oli jo niin ihanan kliseinen mutta jännittävä että eihän Angelin omaa sarjaa voinut jättää katsomatta...

Arvosana: 2½ / 5



Black Blood Brothers (2006)

Tämä sarja oli hämmentävä ja täynnä omalaatuisia juonenpätkiä jotka eivät missään vaiheessa punoutuneet minkäännäköiseksi selkeäksi kuvioksi... Meni kyllä totaalisen ohi.

Arvosana: 1½ / 5


Buffy Vampyyrintappaja (1997 - 2003)

Ah, Buffy... Nuoruuteni suuri esikuva. Vahva ja itsenäinen mutta herkkä naisenalku. Tätä sarjaa ei saa nostalgian nimissäkään aliarvioida, vaikka efektit voivatkin olla jo tähän aikaan nähden kökköjä.

Arvosana: 4 / 5


Blood: The Last Vampire (2000)

Tästä on jo hetken aikaa kun viimeksi näin tämän, mutta muistaakseni tämä oli kyllä ihan katseltava elokuva... Ehkä pitäisi katsoa myös Blood-sarja jotta ymmärtäisin vähän paremmin juonikuvion, mutta kaikenkaikkiaan ihan mielekäs animeactionpläjäys. 

Arvosana: 3 / 5


Blood: The Last Vampire (2009)

Mutta ei helvetti mitä kuraa olikaan live-action versio!!! En edes aloita avautumaan tästä koska sydämeni itkee verta...

Arvosana: ½ / 5


Moonlight (2007 - 2008)

Tämän kesken jättämisestä olen hyyyvin katkera... En voi uskoa että näin kiinnostavalla sarjalla ei muka riittänyt katsojia? Yksityisetsivä joka on vampyyri ja ratkoo mysteerejä rakastamansa reportterinaisen kanssa - loistavaa! 

Arvosana: 3½ / 5


Veren vangit

Vampyyrielokuvien klassikko, Tom Cruisen, Brad Pittin ja Antonio Banderasin tähdittämä Veren vangit... Okei, tämähän on klassikko, ja sen ajan efekteihin nähden hyvin tehty, mutta... siis jokin tässä on vaan vähän... njjjääääh.. En ole varma johtuisikohan se Brad Pittistä? Cruisea en yleensä siedä mutta tässähän herra on hyvin erilaisessa roolissa ja esiintyy mielestäni edukseen... Mutta Brad... Äh.
En silti voi haukkua tätä koska tässä on niin paljon hyvää, joten lasketaan Bradin takia pisteen verran arvosanaa.

Arvosana: 3 / 5


Kadotettujen Kuningatar (2002)

Aaliyah... mitä maailma menettikään. Stuart Townsend on myös sellainen Lestat jollaiseksi kirjoja lukiessani Lestatin kuvittelinkin. Musiikit ovat niskavillat pystyynnostattavaa, ihanaa... Jotain pikkujuttuja tästä leffasta puuttuu että se voisi olla ehdottomia suosikkejani, mutta ihana leffa tämä on silti.

Arvosana: 3½ / 5


Dracula 2001 (2000)

Yhy, yääääk... 

Arvosana: ½ / 5


Dracula (1931)

Bela Lugosi. Ensimmäinen Dracula. Arvostettu kauhun mestari... Siitä on ikuisuus kun katsoin tämän version, mutta muistan silloin olevani kuolemassa tylsyyteen ensimmäisen vartin aikana, mutta silloin olinkin ehkä turhan nuori arvostamaan vanhaa mustavalkoelokuvaa (mustavalkoiset tökkii edelleen joskus). Ehkä en arvostele tätä sen perusteella miten tylsää minulla oli ainoalla katsomiskerralla.


Son of Dracula (1943)

Tämän katselin samoihin aikoihin kuin Bela Lugosinkin Draculan, ja tuntuu että pidin tästä ehkä hieman enemmän. Silti on paha mennä arvostelemaan koska tämänkin katsomisesta on iäisyys...


Dracula's Daughter (1936)

Tämä tuli katsottua kanssa samaan syssyyn ja muistelisin että tämä ei ollut yhtä hyvä kuin Son of Dracula... 


House of Frankenstein (1944)

Täytyy myöntää että tästä mä en muista hölkkäsen pölää! Paitsi että tässä tosiaan oli Dracula mukana, vaikka kyseessä on Frankenstein-elokuva.


Dark Shadows (2012)

Burtonin ohjaama elokuva vanhasta samannimisestä sarjasta ei kuulemma yltänyt sarjan tasolle. En ole nähnyt ks sarjaa mutta koin tämän elokuvan ihan kiitettävänä viihdykkeenä. Tykkäsin näyttelijävalinnoista, Johnny Deppin roolityöstä sekä lavastuksista ja kässäristä. Hauska ja värikäs leffa, mitäpä muuta sanomaan?

Arvosana: 3½ / 4


Herrasmiesliiga (2003)

Okei, Herrasmiesliiga ei ole aivan keskittynyt vampyyreihin, mutta siinä kuitenkin on vampyyri, Mina. Tykkäsin ks naisen roolisuorituksesta joten ajattelin mainita sen tähän väliin, sillä puolestani tämä nainen olisi saanut esittää Minaa ihan kunnon Dracula-leffassakin... Tai vaikkapa Draculan morsianta? Kaiken kaikkiaan leffa on ehkä hieman kuiva ja budjetin takia hiukan hutiloitu, sekä kässäri hieman köyhä, mutta kyllähän tämä tylsän illan viihteeksi menee...

Arvosana: 2½ / 5


Nosferatu (1922)

Mitä kauniimmiksi vampyyrit nykymaailman viihteessä menevät, sitä hulvattomammalta Nosferatu alkaa ikävä kyllä näyttää... Katsoin tätä tasan kerran kaverieni kanssa Halloweenina ja muistan vain muovisen ylös-alas-heittelehtivän lepakon joka nauratti meitä kamalasti... Ehkä pitäisi sivistää itseäni ja katsoa tämä taas uudestaan.



The Lost Boys (1987)

Ah, sinä 80-luvun helmi... Kiefer oli vaan niiiin sitä jotakin nuorempana että uh oh. Tämä leffa on hengeltään sitä mitä Queen of the Damned olisi kenties hieman kaivannut ollakseen taivaallinen... 

Arvosana: 4½ / 5


Fright Night (2011)

Okei, tiedän että moni kriittisempi ihminen on haukkunut tämän leffan aivan pystyyn mutta hei, jos mulle tulee tilaisuus nähdä David Tennant nahkahousuissa, MÄ EN VALITA! Ja ei tämä mielestäni muutoinkaan ollut mikään supersurkea. Sellaista yhtä aikaa viihdyttävää että jännää kuten Paranoia. Kelpuutan. Vaikka tälle tulikin vähän Hollywood-loppu...

Arvosana: 3 / 5


Blade II (2002)

Okei, miksi en muista tästäkään enää mitään?


Blade: Trinity (2004)

Tai tästä...


Daybreakers (2009)

Daybreakers taisi olla kyllä yksi kaikkien aikojen yllättäjä, sillä en ollut ikinä kuullutkaan koko leffasta ennen kuin sain sen kaveriltani (?) ja katsoin. Miljöö on ihanan erilainen kuin yleensä, sillä ihmiset ovat alakynnessä ja virallisesti vampyyrikansan ravinnonlähde, ja vampyyrit elävät vapaasti kaduilla pitäen maita hallussaan. Hyvää vaihtelua! 

Arvosana: 3½ / 5


Priest (2011)

Tästä on vähän vaikea sanoa juuta tai jaata... Tää on sellainen... "meh"... Keskivertoleffa. Ei mikään loistava mutta ei mikään surkeakaan. Aika sellainen mieleenjäämätön.

Arvosana: 2½ / 5


True Blood (2008 -)

Aaaaa, mä olin niiiin koukussa tähän heti ensinäkemältä että ei mitään rajaa! Ekat kaudet on täyttä kultaa mutta nyt viimeaikoina on menty vähän liian eeppisen puolelle, että alkaa usko hiipua... Kyllä tätä vieläkin katsoo mutta ei niin innolla kuin ekoja kausia.

Arvosana: 4 / 5


Friikkisirkus: Vampyyrin Oppipoika (2009)

IMDB
Oon kuullut paljon hyvää sanottavaa Darren Shan-kirjasarjasta, mutta elokuvasta on totaalisen vaiettu... En ihmettele miksi. Vaikka leffassa on hauskatkin puolensa niin loppujen lopuksi tämä leffa ei oikein vakuuttanut. Ja jos Darren Shanit on kerta kirjasarja, miksi tehdä vain yksi leffa johon ahdettu kaikkea sekaisin?

Arvosana: 2 / 5


Bram Stoker's Dracula (2006)

IMDB
Oh God, yes...! Now THIS is Dracula. Aaaah en pysty edes sanoin kuvailemaan miten Oldman saa ihoni kananlihalle joka katsomiskerralla... Hyrrr, rakkaus...

Arvosana: 4½ / 5


Hellsing (2001 - 2002)

IMDB
En osaa sanoa mikä tässä sarjassa aikanaan kiehtoi... Jaksot olivat niin irtonaisia toisistaan ja muuta sellaista, mutta silti tämä jaksoi viihdyttää ihan hyvin. Viimeiset jaksot ovat vähän haukotuksia aiheuttavia mutta kyllähän tätä katsoo.

Arvosana: 2½ / 5


Hellsing Ultimate (2006 - 2012)

IMDB
Mmmmh, tämä sen sijaan on viihdyttävää ja juonellisesti parempaa ja yhtenevämpää. Hellsing OVA on suorastaan kaunista katseltavaa ja Alucardin ääninäyttelijä Joji Nakata on vain jotain niin tyrmäävänhyvää...

Arvosana: 3½ / 5


Vampire Diaries (2009 -)

IMDB
Aina kun ajattelen että "Sorry VD, I'm soo over you", tulee joku juonellinen järkyttävä käänne joka kääntää taas kaiken päälaelleen ja oon ihan että "mitäääh?!"... Vaikka ks sarja on ehkä venytetty jo inasen liian pitkäksi, niin mä en kyllä valita. Damon Salvatore on vaan niin kuuma.

Arvosana: 4 / 5


Van Helsing (2004)

IMDB
No okei, yksi morsian räjähtää vihreäksi limaksi kuollessaan mutta toinen muuttuu tuhkaksi... Joojoo, hassuja virheitä löytyy, mutta onhan tää nyt vaan legendaarinen!! Ja Hugh Jackman nyt vaan on niin Van Helsing kuin voi olla... Tuomitsen sen että tästä ei tehty ikinä jatko-osaa! Ja tuomitsen myös sen että pian on tulossa joku wannabe Van Helsing jota esittää Tom Cruise. Nööyh!

Arvosana: 4 / 5


Trinity Blood (2005)

IMDB
En muista tästä sarjasta oikeasti paljoakaan... Vain sen että tässä oli joku nunnatyttö, robotti sekä väkivaltaa välttelevä vampyyri ja että juoni hyppelehti sinne tänne ja olin ihan pihalla sitä katsoessani... Ilmeisesti ei tehnyt oikein mitään vaikutusta?


Ultraviolet (2006)

IMDB
Suoraan sanoen tämä on kauhean aliarvostettu leffa... IMDB:ssä vain 4,3 pistettä vaikka minusta tämä oli ihan hyvää mättöviihdettä!! No okei mitä nyt vähän ontuva juoni mutta mitäs sen väliä, heh? Tuo kansikuva on vaan jotain niin järkyttävää, vähän lihaa luiten päälle!!

Arvosana: 2½ / 5


Vampire Hunter D (1985)

IMDB
Eieieieei... Hankin tämän aikanaan siksi että jatko-osa oli niin loistava mutta sainkin kamalaa vanhaa animaatiota ontuvine juonineen ja yääh... ei ei ei...


Arvosana: 1 / 5


Vampire Hunter D: Bloodlust (2000)

Oh yes. Ainoa ja oikea D. Ja iki-ihanat Meyer ja Charlotte. Ja Leila. Ihania hahmoja, joihin ei valitettavasti syvennytä ehkä tarpeeksi, mutta kyllä tämän musiikit ja actionpläjäykset kelpaavat mulle uudestaan ja uudestaan... 

Arvosana: 3 / 5


Underworld (2003)

Iiiih! Ihana Underworld, ihanat Kate Beckinsale ja (ex?)puolisonsa Michael Sheen... Tässä on kyl viihdettä parhaimmillaan, kun leffasta löytyy ihmissusia joita ei ole esitetty aivottomina petoina. Tässä leffassa voi asettua aina vähän eri kannalle ja nauttia joko pahoista vallanahneista vampyyreista tai kostonjanoisista, sopua yrittävistä lykaaneista. Mm m mm.. Parhautta. Ainoa miinus on se että mun lempihahmo kuolee...

Arvosana: 4½ / 5


Underworld: Evolution (2006)

IMDB
Jatko-osansa ei sitten ollutkaan niin... mjeeh.. No kyllähän tän parissa viihtyy, mutta en koe kovin suurta tarvetta katsoa tätä heti Underworldin jälkeen. Jotakin (kuolleen suosikkihahmoni lisäksi) jäi uupumaan ja pahasti.

Arvosana: 2½ / 5


Underworld: Awakening (2012)

IMDB
Ja tää oli jo vähän rimanalitus... Yrgh.. Yrittäkää nyt edes! Tässä oli kamalasti räiskettä ja menoa mutta silti loppujen lopuksi tässä ei tapahtunut yhtään mitään.

Arvosana: 1½ / 5


Underworld: Rise of the Lycans (2009)

IMDB
Parempi kuin kakkonen ja kolmonen, mutta ei aivan vetänyt vertoja ykköselle... Tykkäsin kyllä kamalasti siitä että tästä trilogiasta tehtiin prequel koska Sonjan ja Lucianin tarina nyt vaan oli niin herkullinen yliluonnollisten olentojen Romeo ja Julia-stoori että oksat pois. Ja Bill Nighy on vaan creepy.

Arvosana: 4 / 5


Twilight (2008)

IMDB
Ei.


Twilight: New Moon (2009)

IMDB
Ei.


Twilight: Eclipse (2010)

IMDB
EEEIIIH!!

Through the shelf 23 - Seikkailuja


Tässä on myös vissiin jotenkin yhdistelty eri saagoja keskenään ja näissä on jokin tietty logiikka - länkkäriseikkailut, egyptiin sijoittuvat aarteen metsästykset, Arabian Lawrence ja Indiana Jonesin aarremetsästykset. 

Noista länkkäreistä en ole nähnyt vielä muita kuin The Good, The Bad and The Uglyn, joka kaikkien kyllä pitäisi tuntea. 

Muumiotrilogia on yksi aivot narikkaan-suosikkejani, etenkin kaksi ensimmäistä joita oon tykännyt katsoa lapsesta saakka. 

Arabian Lawrence on myös klassikko, joka on lueteltu maailman parhaiden leffojen joukkoon.

Indiana Jonesit tuskin kaipaa esittelyjä? Neljäs osa on kyllä oikea rimanalitus mutta äiti vaatii että pidetään sekin säilössä...

lauantai 28. joulukuuta 2013

Through the shelf 22 - Mikähyllytäämukaoli


Tässä hyllyssä ilmeisesti luulin että ois fiksuu yhdistellä trilogioita ja muita, vaikka ne ei liity toisiinsa mitenkään - tyhmä minä. Onneksi ne ei enää ole noin...

The Godfather-trilogia on varmasti kaikille tuttu. Joskus ihmettelin että miksi kaikilla tuntuu olevan ne hyllyssä vaikka ne on niin tylsiä ettei niitä taatusti ikinä katsota. Sitten ryhdistäydyin ja katsoin ne kaikki putkeen ja käsitin mikä niissä kiehtoi...

Dan Brownin kirjoihin perustuvia leffoja on valitettavasti vasta kaksi, mutta toivottavasti jatkoa tulee jonain päivänä...

Illuminating Angels & Demons on dokumentti joka avaa Illuminatin historiaa ja kertoo vähän taustoja joita leffassa ei niinkään avattu. Taisin viedä sen divariin jossakin välissä sillä olen laiska katsomaan dokumentteja.

Narnian tarinat on myöskin varmaan tuttuja. Mua kiinnostaisi katsoa joskus taas se vanha Narnia-sarja jonka britit teki... Mistähän sen löytäisi?

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mitä odotan vuodelta 2014

Kohta se on täällä, uusien elokuvien ja sarjojen vuosi 2014. Ah mitä kaikkea siltä odotankaan..! Oli pakko oikein listata että pysyn itsekin perässä. 

Ihka ensimmäisenä tietysti kaipaan Sherlockia, jonka kolmas kausi paljastaa vihdoin sen upean mysteerin jonka 2. kauden loppu meille (väkipakolla) tarjosi! Sherlock is back! Ja naurettava Elementary/Holmes NY kalvetkoon Moffatin voimalle! (Ja Benedictin poskipäille)


Jatkoa saa viimein myös iki-ihana ja niin sydäntä särkevä Game of Thrones jonka 4. kaudella kuolee vihdoinkin eräs jonka kuolemaa on jo hetken aikaa odoteltu...



Tätä on jo odotettu!! Kuinkahan kauan olen kuullut puhetta jopa Sin City 4:sta, ilman että 2. osastakaan on kuultu milloin se tulee? No NYT se tiedetään: ensi elokuussa!!! Kiitos ja ylistys, en malta odottaa! 
Rooleissa tullaan vanhan kunnon Jessica Alban lisäksi näkemään muuten myös Lady Gaga... Hmm, en osaa kuvitellakaan mitä tuleman pitää...


Toisin kuin ehkä nimestä luulisi, niin ei, kyseessä ei ole Kaunotar ja hirviö-filmatisointi, vaan Dido Elizabeth Bellen, mustan naisen ja valkoisen NAVY upseerin avioton lapsi, jonka kasvattaa hänen aristokraattisetänsä. Onko tässä uusi elokuva jonka parissa saan kuolata ihanan dramatiikan lisäksi upeita pukuja? Onko tässä uusi Herttuatar, Anna Karenina ja Elizabeth I?  


Ja kun tuli nyt kuolaamisesta puhe, niin ah, satumaailmaa, pahuutta, synkkyyttä... Sitä kaikkea tulee toukokuussa kun Angelina Jolien tähdittämä Maleficent, Pahatar, tulee teattereihin. Mahtaako ketään edes kiinnostaa tarinan prinsessa, Ruusunen? 



Ja nyt kun tuli satumaailmoista puhe niin hiukan epäilystäni herättävä jatko-osa, koskien maailman söpöintä animaatiolohikäärmettä, on myös tulossa. How to train your dragon 2. Mitähän siitä mahtaa tulla?



Ja voihan Marvel, mitä herkkuja onkaan luvassa ensi vuodelle...!! Ensin luulin että maailmaani tulee järisyttämään vain Captain America, mutta...


Kuvitelkaa tähän teinityttömäistä fanikiljuntaa... Ihanat James McAvoy ja Michael Fassbender tulevat nostamaan ihoni taas hyvällä tavalla kananlihalle, tässä uudessa X-men tarinassa. Moni on jo ihmetellyt miten ihmeessä Charles Xavier (vanhana) on yhä hengissä, sillä kaikkihan muistaa mitä X-Men 3:ssa tapahtui, mutta mulla on niille henkilöille vain yksi asia sanottavana: katsokaa se hemmetin X-Men 3 LOPPUUN asti. Ja meinaan siis ihan loppuun loppuun, eli älkää painako stoppia kun lopputekstit alkaa, NIH!



En ole ihan satavarma kuuluuko tämä odotettujen listoille, mutta katsoin tänään ensikertaa The Amazing Spider-Man ykkösen ja noh, onhan tämä Marvelin työtä joten pakkohan se on kai katsastaa.. Jos ei muuten niin siltä varalta jos Rhys Ifans vilahtaisi isommassa roolissa jälleen.



Jes... Aivot narikkaan robottimättöä. Nyt kun Megan Fox ei ole enää näissä mukana niin kelpaa mulle!!!



2014 tulee olemaan vahvasti vampyyrien vuosi, etenkin minulle koska tulen olemaan vähän myöhässä The Originals (spin-off sarja Vampire Diariesille) sarjan seuraamisen suhteen... The Kitchen sinkin synopsis menee näin: Vampires, humans and zombies used to get along in Dillford, but then something unexpected arrived and now it's humans vs. vampires vs. zombies in all-out mortal combat. It's up to three teenagers to try to get things back to "normal."


Iso ruma syrjitty Frankensteinin hirviökin pääsee vihdoin valokeiloihin, mutta mitä luultavimmin ei ilman vampyyreja: Frankenstein's creature finds himself caught in an all-out, centuries old war between two immortal clans. Mistä kuolemattomista klaaneista on kyse? Se selviää varmaan myöhemmin... Hämmentävintä ehkä on, että hirviönä tullaan näkemään Dark Knightista tuttu Harvey Dentin näyttelijä... Mies on niin Harvey Dent minulle että tulee olemaan vaikea sopeutua tähän.



Tarina joka sekoittaa faktaa ja fantasiaa; Vlad Tepesin vampyyrimainen elämäntarina on tulossa. Vaikka Gary Oldman onkin se todellinen Dracula minulle, on Luke Evans kieltämättä aika kuuma ja vampyyrimainen ilmestys, joten katsotaanpa mitä mä tästä tuumaan....



Tämä sarja on oikeasti alkanut jo 2013, mutta olettaisin että tämä ilmaantuu Suomeen ensi vuoden puolella. Tudorsissa ja From Paris with lovessa minuun vaikutuksen tehnyt Jonathan Rhys Meyers tullaan näkemään Draculana,  ja that's alllll fine by me!!!


Ja lopuksi elokuva jota odotan lähes yhtä innolla kuin Sherlockin 3. kautta. Tulevan aviomieheni (as if) Tom Hiddlestonin tähdittämä Only Lovers Left Alive-niminen vampyyrielokuva tulee ensi vuoden alussa teattereihin. Saan ihanan hyvät vibat ja kylmänväreet kun vain ajattelenkin asiaa. Aah, en kestä odottaa!!!!

Oh yeah, suck it baby.. suck it!!